Tuuli Mäkinen

Toimin ympäristöasiantuntijana  Kainuun maa- ja kotitalousnaisissa, jossa vastaan pääasiassa Rannat kuntoon -hankkeen toiminnasta. Hankkeen tavoitteena on lisätä tietoisuutta ja osaamista rantojen kunnostuksesta ja suunnitella konkreettisia toimenpiteitä yhteistyössä paikallisten asukkaiden kanssa. Vastaan lisäksi muun muassa Ruokahukka ruotuun – Katse vesistöihin -hankkeen rantatapahtumista ja Vuoden maisemateko -kilpailusta Kainuussa.

Olen koulutukseltani hydrobiologi ja minulla on pitkä kokemus vesistöjen monimuotoisuuden tutkimuksesta. Olen toiminut myös biologian opettajana ja sieni- ja luonnonyrttineuvojana. Olen kiinnostunut luonnon kestävän käytön edistämisestä monimuotoisuutta ylläpitävillä tavoilla.

 

 

Tapahtumat

  • Sotkamo 02.07.2019

    Vieraslaji-infotilaisuus Sotkamossa

    Kaikille avoimessa tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa perehdytään haitallisiin vieraslajeihin ja niiden leviämisen estämiseen.

Palvelut