Heittäytyminen tuntemattomaan kannatti

Katariina Karppinen on pyörittänyt Lahdentauksen Piika & Pehtoori -kotipalveluyritystä Lapinlahdella reilut kahdeksan vuotta. Byrokratiasta on selvitty oma-aloitteisuudella ja Maa- ja kotitalousnaisten ja ProAgrian yritysneuvonnan tuella.

Katariina Karppinen on tänä päivänä iloinen siitä, että uskalsi lähteä aikoinaan yrittäjäksi.

”Yrittäjänä päivät ovat mukavan erilaisia. Asiakkaat ja yhteistyökumppanit vuosien varrelta antavat paljon energiaa ja iloa työhön. Uuteen ja tuntemattomaan lähteminen antaa yrittäjälle vain mukavasti energiaa, sitä ei pidä pelätä”, Karppinen innostaa.

Piika & Pehtoori tarjoaa kotipalvelua, pitopalvelua sekä tilausleivontaa. Yrittäjäksi lähteminen oli aikoinaan sattumien summa. Katariinalla oli aikaisemmin ollut Kuopiossa työpaikka seurakunnalla emäntänä. Kun hän muutti miehensä kotitilalle Lapinlahdelle, työmatka venyi kuitenkin liian pitkäksi. Mielessä kyti ajatus jonkinlaisen yritystoiminnan pyörittämisestä.

Piipahtaminen tuusniemeläiseen kesäkahvilaan eräänä elokuisena perjantaina oli kohtalokas.

”Pistäydyimme mieheni kanssa Tuusniemellä kesäkahvilassa, jota maitotilan emäntä piti tilan töiden ohessa. Siinä se sitten keksittiin; kotipalveluyritys. Emäntä antoi vielä pois lähtiessämme kahvilan seinällä roikkuvan ProAgrian HELPPI-hankkeen esitteen mukaan”, Karppinen kertoo.

Vaikka kyseinen hanke oli jo päättynyt, esitteestä lähtivät ideat vyörymään ja Katariina soitti heti seuraavana maanantaina Maa- ja kotitalousnaisten yritysasiantuntija Marja Niskaselle.

”Vuorotteluvapaan kautta tuli sitten rohkeus heittäytyä yrittäjän uralle, enkä ole päivääkään katunut.”

Yrittäjyysneuvonta auttoi alkuun

Karppinen kokee, että hän sai erittäin hyvät eväät yrittäjäksi Maa- ja kotitalousnaisten ja ProAgrian yrittäjyysneuvonnan kautta. Hän kävi kolmen kuukauden yrittäjäkurssin ja suoritti kotityöpalvelun ammattitutkinnon Iisalmessa samaan aikaan kun aloitteli yritystoimintaa.

”Olen aina saanut koko yrittäjyyden ajan Maa- ja kotitalousnaisilta apua, tukea ja vinkkejä. Olen myös hyödyntänyt heidän monipuolista kurssi- ja koulutustarjontaansa. Ihmettelen, olisinko edes yrittäjä ilman heidän tukeaan”, Karppinen kiittää.

Tuki on Karppisen mukaan ensiarvoisen tärkeää yrityksen perustamisvaiheessa.

”En olisi siitä paperisodasta selvinnyt omin avuin. Itse on vaikea tietää, mitä kaikkea tukea yrittäjä voi anoa ja hakea, asiantuntijalle se on tuttua.”

Alussa asiakaskunnan saaminen arvelutti ja vaikeinta oli työn hinnoittelu. Oli oltava rohkeutta sanoa työlleen tuntihinta, joka laskettiin yritysasiantuntijan kanssa yrittäjän todellisten kulujen mukaan, niin että työstä jää palkkaa ja voi pitää ansaitut lomat.

Verkostoituminen muiden yrittäjien kanssa on myös ollut korvaamatonta.

”Tukea olen saanut toisilta yrittäjiltä. Yrityksen alkumetreillä yhteistyö ja asioiden pähkäily muiden kanssa on erityisen arvokasta ja antoisaa.” Karppinen viihtyy yrittäjänä maaseudulla.

”On mukava, kun työn päätteeksi istahdetaan kahvikupposelle vaihtamaan kuulumiset. Elämänrytmi ei ole vielä niin kiireinen kuin kaupungeissa.”

Portaat yrittäjäksi -valmennus

Maa- ja kotitalousnaisten MKN yrityspalvelut järjestää vuoden 2017 aikana Portaat yrittäjäksi -valmennuksia eri puolilla Suomea. Valmennus on suunnattu erityisesti naisille sekä maaseutualueilla yrittäjyyttä suunnitteleville. Valmennus koostuu viidestä 2–3 tunnin tilaisuudesta, jotka toteutetaan pienryhmissä. Valmennuksessa saa tietoa, kannustusta sekä vertaistukea yrittäjyyteen.

Valmennuksen osiot:

  • Yrittäminen ammattina
  • Suunnittelu ja perustaminen
  • Talouden hallinta
  • Markkinointi ja myynti
  • Johtaminen

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan: www.maajakotitalousnaiset.fi/portaatyrittajaksi

Teksti: Tuija Hannula

Jaa